19.12.2013

Katsaus vuoteen 2013

Lakeaharju- Kehittyvä palvelukokonaisuus-hanke ja Sport Center Lakis ry toivottaa
Hyvää Joulua ja Onnellista UuttaVuotta!

Lämmin kiitos talkoo- ja työryhmälle, taustavaikuttajille ja hengessä mukana olleille.

Kuvakatsaus vuoteen 2013

Latulinjojen tarkistus 21.5.
Ensimmäinen puu kaatuu stadionalueella 28.5.

"Tähän se ampumahiihtostadion sitten tulee". 23.7.

Opinto-ja verkostoitumismatkalla Kontiolahdella ja Vuokatissa 13.-14.8.

Ampumastadionin pohjatöitä 4.9.


Soinin SiSun maastopyöräilijöiden treenipäivä Lakeaharjulla 7.9.
Huikea määrä talkootyötunteja on kerääntynyt vuoden 2013 aikana. Työt eivät olisi edenneet ilman vahvaa talkoohenkeä, suuret kiitokset kaikille työpanoksensa antaneille!


Tähtäin menestykseen-tilaisuus 2.10., tutustuminen uuden latupohjan rakennustöihin.

Ensilumenlatu 1.11.


Ensilumenladun avajaiset 2.11.

Juha Mieto leikkaa avajaisnauhan 2.11.2013
Talkooryhmä rakentaa ampumakatoksia 4.12.


Tilanne 19.12.2013 ja tulevaisuuden suunnitelmat:
Ampumatauluja (manuaalitoimisia) päätettiin asentaa alkuperäisistä suunnitelmista poiketen 9 kpl talvelle 2013/2014. Tarvittaessa saadaan n. 30 taulua. Ensi kesänä on tarkoitus asentaa kaikki 30 taulua automaattitoimisiksi.
Uudelle radalle rakennetaan keväällä 2014 kaksi ylikulkusiltaa ja latupohjat viimeistellään. Tänä talvena lumitilanteen kohentuessa tullaan käyttämään vanhaa latupohjaa ja osin myös uutta latupohjaa, jolloin saadaan vaativia nousuja mukaan. 
Kesän 2014 tavoitteena on asfaltoida osa ladusta ampumapaikkojen yhteydessä, jonka jälkeen olosuhteet hiihdon- ja ampumahiihdon kesäharjoitteluun ovat erinomaiset.





11.12.2013

Ensilumenlatulippujen myynti on päättynyt kaudelta 2013


Kiitos lipun ostaneille ja pahoittelumme siitä, että kelit eivät olleet suosiolliset toiminnan kannalta - harmittava tilanne!

Ilmoitamme lähiaikoina kanavan, jonne päivitetään Lakeaharjun alueen luonnonlumilatujen kunto sekä huoltaminen.

Ensilumenladun avajaiset 2.11.2013

15.11.2013

Tiedoksi info-ja lipunmyyntipisteestä!


Ensilumenladun yhteydessä oleva info/lipunmyyntipiste ei ole tällähetkellä avoinna aiempien tietojen mukaan. Pahoittelemme tilannetta ja  pyydämme ostamaan latuliput ennakkoon yhteistyökumppaneiltamme tai maksamaan ohjeiden mukaan verkkopankissa kts. linkki

Ladun kunto päivitetään verkkosivujen Kuulutus-osioon.

Ystävällisin terveisin,
Sport Center Lakis ry


6.11.2013

Ensilumenladun kunnosta tiedottaminen!

Ladun kuntoon liittyvät seikat päivitetään Sport Center Lakiksen verkkosivuille Kuulutus-osioon!

Kovista vesisateista johtuen latu ei ole tällä hetkellä priimakunnossa (tilanne 11.11.2013). Ladulla on kuitenkin lupa hiihtää. Loppuviikosta on luvattu kylmenevää, jolloin ladulle ajetaan lisää lunta ja tehdään kunnostustöitä. Ensilumenladun aukioloajoista ja tietoa lipunmyynnistä linkistä.

31.10.2013

Ensilumenlatu avataan la 2.11. klo 10!





Toivomme tapaavamme avajaisissa mahdollisimman paljon hiihdon-ja
ulkoilun ystäviä sekä hankkeesta kiinnostuneita - lämpimästi
tervetuloa!

Ensilumenlatua on tehty 1,2 km, joka sopii profiililtaan kaikenikäisille - tasamaastoa sekä lievää nousua/laskua. Latu ampumapaikkojen yhteydessä. Ampumapaikkoja avauksessa 3kpl,marraskuun loppuun mennessä 30 kpl (manuaalitoimisia). Latua pidennetään ilman jäähtyessä.

Tapahtuman ykkösjuttu on kiistämättä hiihtäminen ja alueeseen
tutustuminen.  Hiihtolippu avajaispäivänä 5e/hlö "vauvasta vaariin".
Tämän lisäksi tarjolla on ohjelmaa koko perheelle.

Avajaisten sisältö:

- Ladun avaus klo 10, Vimpelin kunnanjohtaja Juhani Laasanen

- Hiihtoliiton liikkuva huoltokeskus, joka tarjoaa klo 10-14
voitelupalvelua rautaisella osaamisella. Paikalla hiihtoliiton
voiteluryhmän Mika Huita ja Ari Nurmenrinta. EP:n piirin
"voiteluguru" Kyösti Kettunen sekä maajoukkuehiihtäjä Kalle Lassilan suksien
luottovoitelija Vesa Lassila.

Voiteluhinnat: luistelusukset 20 e ja perinteiset 25 e.

- Sport Center Lakis ry:n infopisteessä tietoa kehittämishankkeista,
alueen palveluista ja kumppanuus-/sponsoriasiaa.

- Tapahtumassa tavattavissa hiihtäjälegenda Juha Mieto, maastohiihdon
maajoukkuehiihtäjä Kalle Lassila sekä Kuisma Taipale.

- Ampumahiihtonäytös, lajin opastus ja kokeilu. Veturina Mika
Rinta-Keturi/SHS ryhmänsä kanssa.

- Opastetut alue-esittelyt klo 11 ja 13, lähtöpisteenä Sport Center Lakiksen infoteltta.

- Soppatykki/buffet, palveluntarjoajana Tilausravintola Lakeavaara.

- Hongan teltalla alueelle kaavoitettujen myytävien tonttien sekä Hongan malliston esittely. Paikalla Hongan edustaja Tommi Ojala p.050 4335 010

- KipinäKodan Luonto-ja Elämyspalvelu esittelee toimintaansa.

- Aisapari ry:n infoteltasta tietoa mm. aluekehittämisestä.

 - Maksuton rasvaprosentin mittaus ja Herbalifen 24H urheiluravitsemus-tuotteet

- Arvonta

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Lisätiedot:
Sport Center Lakis ry        Lakeaharju- Kehittyvä palvelukokonaisuus-hanke
toiminnanjohtaja                projektipäällikkö
Reino Rauhala                  Viivi Korkiatupa-Savola
p.044 557 0009                p.040 737 0207

28.10.2013

Voihan sadekelit!

 Avajaiset pidetään la 2.11. huonosta kelistä huolimatta!

Olemme saaneet paljon kyselyitä, että järjestämmekö ensilumenladunavajaiset huonosta kelistä huolimatta. Päätimme, että avajaiset pidetään mutta latua ei tässä vaiheessa rakenneta tavoiteltua 1,5 km. Pidennämme latua kun ilmat kylmenevät ja toivommekin teiltä ymmärrystä tämän asian suhteen, kiitos!

Terveisin,
Ensilumenladun avajaisten työryhmä

23.10.2013

Tapaamisiin avajaisissa la 2.11.!


Tervetuloa ensilumenladun avajaisiin la 2.11. klo 10-14!

Toivomme tapaavamme avajaisissa mahdollisimman paljon hiihdon-ja
ulkoilun ystäviä sekä hankkeesta kiinnostuneita - lämpimästi
tervetuloa!

Tapahtuman ykkösjuttu on kiistämättä hiihtäminen ja alueeseen
tutustuminen. Hiihtolippu avajaispäivänä 5e/hlö "vauvasta vaariin".
Tämän lisäksi tarjolla on ohjelmaa koko perheelle.

Avajaisten sisältö:

- Ladun avaus klo 10, Vimpelin kunnanjohtaja Juhani Laasanen

- Hiihtoliiton liikkuva huoltokeskus, joka tarjoaa klo 10-14
voitelupalvelua rautaisella osaamisella. Paikalla hiihtoliiton
voiteluryhmän Mika Huita ja Ari Nurmenrinta. EP:n piirin
"voiteluguru" Kyösti Kettunen sekä maajoukkuehiihtäjä Kalle Lassilan suksien
luottovoitelija Vesa Lassila.

Voiteluhinnat: luistelusukset 20 e ja perinteiset 25 e.

- Sport Center Lakis ry:n infopisteessä tietoa kehittämishankkeista,
alueen palveluista ja kumppanuus-/sponsoriasiaa.

- Tapahtumassa tavattavissa hiihtäjälegenda Juha Mieto, maastohiihdon
maajoukkuehiihtäjä Kalle Lassila sekä Kuisma Taipale.

- Ampumahiihtonäytös, lajin opastus ja kokeilu. Veturina Mika
Rinta-Keturi/SHS ryhmänsä kanssa.

- Opastetut alue-esittelyt klo 11 ja 13, lähtöpisteenä Sport Center Lakiksen infoteltta.

- Soppatykki/buffet, palveluntarjoajana Tilausravintola Lakeavaara.

- Hongan teltalla alueelle kaavoitettujen myytävien tonttien sekä Hongan malliston esittely. Paikalla Hongan edustaja Tommi Ojala p.050 4335 010

- KipinäKodan Luonto-ja Elämyspalvelu esittelee toimintaansa.

- Aisapari ry:n infoteltasta tietoa mm. aluekehittämisestä.

 - Maksuton rasvaprosentin mittaus ja Herbalifen 24H urheiluravitsemus-tuotteet

- Arvonta

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Lisätiedot:
Sport Center Lakis ry        Lakeaharju- Kehittyvä palvelukokonaisuus-hanke
toiminnanjohtaja                projektipäällikkö
Reino Rauhala                  Viivi Korkiatupa-Savola
p.044 557 0009                p.040 737 0207

SIJAINTI



11.10.2013

Ensilumenladun avajaiset 2.11.2013

Tervetuloa harjoittelemaan  Lakeaharjun upeisiin maisemiin!

Ensilumenlatu n. 1,5 km on tarkoitus avata marraskuun alussa. Avajaiset on suunniteltu pidettäväksi la 2.11.2013 klo 10-14 sääolosuhteet huomioiden. Tilaisuus on suunnattu kokoperheen tapahtumaksi. Ilmoitamme tapahtuman sisällöstä piakkoin!

Ensilumenlatu on ampumastadionin yhteydessä, joten  olosuhteet ampumahiihtäjille ovat erinomaiset.  Ampumapaikkoja pyritään tarjoamaan talvikaudella 2013/2014 30 kpl (manuaalitoimisia). Ensilumenladun alkuun saamme käyttöön 3 ampumapaikkaa ja loput 27 paikkaa marraskuun loppuun mennessä.

Ensilumenladun hinnasto (voimassa kunnes pääsee luonnonlumille):

                                 Päivälippu (ma-su)       Kausikortti

Aikuiset                     10€                              100€
Eläk./alle 18v               8€                                80€
Alle 12v                       4€                                40€

* lippuihin sisältyy ampumapaikkojen käyttö sekä alv.10%

Huom: liput ovat henkilökohtaiset, alueella valvonta.

Lippujen myyntipaikoista tietoa myöhemmin.

24.9.2013

Verkkosivut on avattu!

Tervetuloa tutustumaan Sport Center Lakiksen verkkosivuille www.sportcenterlakis.fi . Sivustoa kehitetään edelleen hankkeiden ja toiminnan edistyessä.


Sivuston toteutus: Rock my Business

26.8.2013

Ensilumenlatu 2013

Varastoitu tykkilumi odottaa sahanpurun alla loppusyksyä. 1,5 km ensilumenlatua on tarkoitus avata loka-marraskuun vaihteessa sääolosuhteet huomioiden.

Ensilumenlatu on ampumastadionin yhteydessä, joten  olosuhteet ampumahiihtäjille ovat erinomaiset.  30-paikkainen automaattitoiminen ampumarata on ampumahiihdon kansainvälisten sääntöjen mukainen. Ampumapaikkojen on suunniteltu valmistuvan loppusyksyllä 2013.Lippujen myyntipaikoista tiedotetaan myöhemmin.

Ensilumenladun hinnasto (maksullinen kunnes pääsee luonnonlumille):

                                 Päivälippu       Kausikortti

Aikuiset                     10€                100€
Eläk./alle 18v               8€                  80€
Alle 12v                       4€                  40€

* lippuihin sisältyy ampumapaikkojen käyttö sekä alv.10%

Huom: liput ovat henkilökohtaiset, alueella valvonta.



21.8.2013

Kiitokset talkooväelle!

Yhteistyön voimaa, tällä mahtavalla talkooryhmällä 20.8.2013 saatiin taas asioita askel eteenpäin - kiitos!

Uusia talkoolaisia otetaan ryhmäämme avosylin vastaan :) Jos haluat olla mukana kehittyvän Lakeaharjun rakentamisessa - ota yhteyttä Reinoon tai Viiviin, yhteystiedot löytyvät täältä.


Talkooryhmän kaffi-ja hengähdystauko.


20.8.2013

Aurinkoista tiistaita!


Saimme käydä eilen kertomassa Sport Center Lakiksen kuulumisia ja suunnitelmia Etelä-Pohjanmaan ampumahiihto ry:n johtokunnan kokouksessa. Henki oli hyvä, Lakeaharjun hankkeet saivat tukea ja kannustusta EPAH:in johtokunnalta. Motivaatio korkealla jatkamme tätä työtä eteenpäin!
Lue lisää EP:n ampumahiihto ry:n toiminnasta.

18.6.2013

Tutustu rataprofiiliin

Linkin kautta pääset tutustumaan Kehittyvän Lakeaharjun esitteeseen ja mm. uuden rataprofiilin teknisiin tietoihin.
Esitteen graafinen suunnittelu ja taitto: Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto WAU!WAU!

11.6.2013

Kesäkuun alun kuulumisia!

Uuden latupohjan raivaustyöt ovat edenneet hyvin ja taustatyötä keskuksen toiminnan käynnistämisen eteen tehdään motivoituneina ja hyvässä myötätuulessa. Erityisen hyvä henki oli päällä eilisessä tapaamisessa Seinäjoen Hiihtoseuran, Etelä-Pohjanmaan ampumahiihto ry:n ja Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry:n edustajien kanssa.
Liikenteessä on näkynyt enenevissä määrin rullahiihtäjiä ja vinkkinä tässä kaikille, että ensi kesänä on tarkoitus päästä rullahiihtämään loistavissa olosuhteissa myös Sport Center Lakiksella. Nyt ensimmäisessä vaiheessa v. 2014 asfaltoidaan n. 2km latureitistä ja myöhemmin reittiä on tarkoitus pidentää n. 3,5-4 kilometriin, jossa mukana pitkä nousu.
"Törmäsin" muuten hyvään artikkeliin, jossa Hiihto-lehden päätoimittaja Seppo Anttila antaa ohjeita kesän rullahiihtotreeneihin  (Harjoittelu: Lajinomaista kesätreeniä rullilla).
Ps. Rullahiihdon SM-kisat Jurvassa 26.7.2013 , toivottavasti saadaan kisat jonakin päivänä myös Vimpelin Lakeaharjulla...
Näissä tunnelmissa, hyvää kesän alkua!

Kesäinen näkymä Lakeaharjulta Lappajärvelle.

28.5.2013

Puu kaatuu!

Sain olla tänään todistamassa historiallista hetkeä kun "moto" saapui paikalle ja uuden latureitin tieltä alettiin kaatamaan puita. Nyt rakennetaan uutta latua noin 5 km, josta yhdysladuilla pystytään erottelemaan kaikki maastohiihdossa ja ampumahiihdossa tarvittavat reittipituudet. Tänä vuonna uusi latureitti tullaan valaisemaan, jonka jälkeen valaistua latureittiä on tarjolla n. 21 km. Osa reitistä tulee saamaan myös asfalttipinnan (ensimmäisessä vaiheessa v.2014 n. 2 km, myöhemmin tarkoitus pidentää n. 3,5-4 kilometriin, jossa mukana pitkä nousu). Latureitit on homologoitu täyttämään maailmancup-ja arvokisatason vaatimukset.


Kuvat:Viivi Korkiatupa-Savola

17.5.2013

Info- ja keskustelutilaisuus ti 21.5. klo 18

Matkailu- ja palvelualan yritykset tai yritystoimintaa suunnittelevat!

Tervetuloa info-ja keskustelutilaisuuteen ti 21.5. klo 18. Paikka Tilausravintola Lakeavaara, Serpentiinitie 89, Vimpelin Lakeaharju.

Aiheina:
- Lakeaharju tänä päivänä, alueen toimijat ja Lakeaharjun investointihankkeen kuulumiset. Sport Center Lakis ry, Reino Rauhala ja Tiina Koivuniemi
- Lakeaharju Etelä-Pohjanmaan uudessa matkailustrategiassa ja keskeiset painopistealueet Lakeaharjun kasvussa matkailuattraktiosta matkailukeskittymäksi. MATKO3, Arja Kortesluoma tai Sanna Jyllilä
- Lakeaharju- kehittyvä palvelukokonaisuus-hankkeen esittely, Viivi Korkiatupa-Savola
- Keskustelua aiheesta ja yhteistyömahdollisuuksista


Ilmoittautumisia toivotaan kahvitarjoilua varten: viivi.korkiatupa-savola@jpyp.fi

Tapaamisiin!

16.5.2013

Tervetuloa seuraamaan Lakeaharjun kehittymistä!

Tämän blogin tarkoituksena on kertoa sanoin ja kuvin Lakeaharjun kehittämishankkeiden kuulumisista, millaisia toimenpiteitä ollaan tekemässä ja millä aikataululla. Asiasta kiinnostuneet, tervetuloa sivustolle!

Lakeaharjulla työskennellään kahden hankkeen voimin. Sport Center Lakis ry:n hallinnoima investointihanke rakentaa Vimpelin Lakeaharjulle talvilajien harjoittelu- ja kilpailukeskuksen. Keskus tulee täyttämään hiihdon ja ampumahiihdon kansainvälisen tason vaatimukset täyttävät suorituspaikat lajien harrastajille ja kilpaurheilijoille.  Hankkeen rahoittajina ovat Ely-keskus, Vimpelin kunta, Alajärven kaupunki, Lappajärven kunta ja Soinin kunta sekä yritykset että yksityiset tahot. Toimenpiteistä ja aikatauluista juttua myöhemmin.

Keskuksen toiminnan käynnistämisen tueksi on käynnistetty Lakeaharju- Kehittyvä palvelukokonaisuus-hanke. Kyseessä on Leader-rahoitteinen koordinointihanke, jota hallinnoi Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy (JPYP).
Hankkeen tavoitteena on käynnistää valtakunnallisesti merkittävä korkeatasoinen harjoittelu- ja kilpailukeskus, joka tarjoaa liikunta- ja urheilupalveluiden lisäksi myös muita tarvittavia oheispalveluita.
Hankkeen vaikutuksena saadaan uutta asiakaspotentiaalia Järviseudun matkailu- ja palvelualan yrityksille. Alueen ympärivuotinen käyttöaste ja palvelutarjonta tulee paranemaan ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia avautuu.
Hankkeen kohderyhmät ja hyödynsaajat: 1. Urheiluseurat ja aktiiviurheilijat valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti. 2. Matkailu- ja palvelualan yrittäjät ja kolmannen sektorin toimijat. 3.Lähikuntien asukkaat, liikunnan ja kuntoilun harrastajat.


Blogia ylläpitää Lakeaharju- Kehittyvä palvelukokonaisuus-hanke.

Verkkosivut avataan syksyllä Sport Center Lakis